Havukranssi tuo joulun tunnelmaa

13.12.2016

Joulu on jo ovella ja nyt viimeistään on aika vaihtaa syyskranssit havuisiin. Mikään ei tuo ihanampaa joulutunnelmaa kuin havukranssi ja niinpä lähdin hakemaan havuja Lammelta. Uusimman huvilan rakennusprojektin johdosta tontilta kaadettiin monta vanhaa naavaista kuusta ja niistä jäi pieni keko havuja juuri sopivasti tätä projektia varten.

Havuja menee kranssiin aika paljon, jos siitä haluaa tuuhean. Tästä hieman vajaasta autontakakontillisesta sain neljä isohkoa kranssia ja tähteistä tulppaanien päälle suojahavut. 

Havukranssi_1.jpg#asset:670

Kranssin teko alkaa pohjan valmistuksella. Havukranssi vaatii tukevan pohjan, joten tähän tarkoitukseen mielestäni paju sopii taipuisuutensa vuoksi parhaiten. Koivukin käy, tarvittaessa. Olenpa joskus nähnyt kaislaakin käytettävän, joten pohjan tekoon voi käyttää mielikuvitusta. Valmiita kranssipohjia voi myös ostaa askartelukaupasta. Pohjan halkaisijassa kannattaa olla maltillinen, sillä mitä isompi pohja, sitä työläämpi kranssi on tehdä.

Havukranssi_2.jpg#asset:671

Havut pätkitään 10 cm pätkiksi samaan tapaan kuin syyskranssissa, niputetaan 2-3 pikkuoksaa yhteen ja lopuksi kiedotaan pohjaan kiinni tiukasti ohuella rautalangalla. Kaksi kierrosta rautalankaa per nippu pitää pikkuoksat tukevasti paikallaan. 

Havukranssi_3.jpg#asset:672

Rautalankaa kieputetaan yhtenäisenä koko kranssin ympäri ja lopuksi siitä voi muotoilla ripustusrenkaan. Pikkuoksanippujen paikkaa kannattaa hieman vaihdella (oikealle-keskelle-vasemmalle), jotta saat tuuhean lopputuloksen ja niput peittävät pohjakranssin hyvin. 

Havukranssi_4.jpg#asset:673

Havukranssi on jotenkin niin ihanan vihreä ja yksinkertaisuudessaan kaunis, joten yleensä en koristele sitä. Mutta kranssiinhan voi laittaa koristeeksi melkein mitä vaan, käpyjä, ison rusetin, kelloja, joulupalloja, helmiä tai jouluvalot. Vain mielikuvitus on rajana! Ripusta lopuksi kranssi ulko-oveen ilahduttamaan sisääntulijaa.

Tämän ripustin Villa Marian oveen vieraita odottamaan.

Havukranssi_5.jpg#asset:674

-Kaisa