Vihreämpi Hawkhill

21.09.2017

Hawkhillin mökit ja huvilat sijaitsevat metsässä, ihanan luonnon ja Nuuksion kansallispuiston ympäröimänä. Yksi Hawkhillin tavoitteista on pitää ympäröivästä luonnosta hyvä huoli. Olemme pitkään etsineet ekologisia, suomalaisia saippuoita ja pesuaineita, jotka henkisivät samaa ideologiaa.

olehyva_5.JPG#asset:827


Olemme pyrkineet huomioimaan luonnon toiminnassamme aina, mutta keväästä 2016 alkaen olemme kehittäneet toimintaamme järjestelmällisemmin ympäristöystävällisempään suuntaan. Osallistuimme tuolloin HaagaPerhon järjestämään GreenStart® -koulutukseen osana Laatutonni matkailualan laatujärjestelmää. GreenStart® -koulutuksessa saimme käytännönläheisiä ohjeita, kuinka kehittää toimintaamme kestävän matkailun periaatteita noudattaen.

Koulutuksen jälkeen alkoi varsinainen työ toiminnan kehittämiseksi. Siivous- ja pesuaineiden osalta siivousaineet on lähes kaikki vaihdettu ekologisempiin ja kotimaisiin sitä mukaa, kun hyvä ja toimiva tuote on löytynyt.

Nyt vihdoin olemme löytäneet ihanan luonnonkosmetiikkatuotesarjan, josta olemme todella innoissamme! Sarjan nimi on OLE HYVÄ ja päätimme heti ottaa sen kokeiluun. Tarjoammekin nyt muutamaa meille mieleistä tuotetta syksyn yritysvieraillemme.

olehyva_3.JPG#asset:829


Suihkuun valitsimme villiruusun sekä hillan tuoksuiset suihkugeelit ja mesiangervon tuoksuisen shampoon. WC:n käsienpesunesteeksi valikoitui koivunmahlan tuoksuinen tuote ja astianpesuaineeksi raikas veriappelsiini. Monessa tuotteissa on käytetty suomalaisia kasveja hajusteaineina, joka on aivan mahtava juttu!

Jäämme innoissamme odottamaan vieraiden kommentteja tuotteista. Tuotteisiin voi käydä tutustumassa paremmin Ole Hyvä Luonnontuotteen -verkkosivuilla.

olehyva_1.JPG#asset:828


Ollaan yhdessä hyviä luonnolle!

-Annu, Kaisa ja Matti