Vuosi 2019 Haukkamäellä - ympäristöjuttuja ja onnistumisia!

31.12.2019

Kun viime vuonna lähdimme sunnittelemaan 2019 vuotta tiesimme, että tulossa on vauhdikas vuosi. Kuitenkin meidät kaikki yllätti, mitä kaikkea olemme saaneet aikaiseksi vuodessa.

"Maailman paras paikka kokea suomalainen mökkielämys luontoa kunnioittaen"

hawkhill_jarvella_soutelemassa.jpg#asset:1392


Vuosi ja sen suunnittelu aloitettiin tiimipäivällä, jossa koottiin meidän omistajien Annun, Kaisan ja Matin toiveita, minkälainen yritys haluamme olla ja miten tavoitteemme saavuttaa. Päädyimme siihen, että haluamme tähdätä siihen, että olemme maailman paras paikka kokea Suomalaista mökkeilyä.

Nostimme tärkeimmiksi arvoiksemme ekologisuuden, suomalaisuuden, parhaan palvelun ja halun "olla hyvien puolella". Julkaisen myöhemmin tekstin arvoistamme ja muutenkin tavastamme toimia perheyrityksenä.

Green Key -ympäristösertifiointi

Vuoden alkuun kävimme läpi omaa toimintaamme entistä tarkemmin ympäristön kannalta. Lähdimme mukaan matkailualan Green Key -ympäristösertifiointiohjelmaan ja saavutimme sertifikaatiin Nuuksion alueen ensimmäisenä yrityksenä maaliskuussa.

Samassa yhteydessä muotoilimme tarkemmin linjauksemme vastuullisuudesta ja ympäristöasioista. Siitä muodostui meidän ympäristöpolitiikka.

Vuoden yrittäjä 2019

vuodenyrittaja_2019.jpg#asset:1393

Syksyillä saimme kunnian olla Vihdin ensimmäinen matkailualan vuoden yrittäjä. Tämä oli meille tosi iso juttuja osoitus paikallisesta työmme arvostuksesta. Kaisa ja Annu kävivät pokkaamassa palkinnon gaalaillassa lokakuussa.

Hawkhillin vuosi numeroina

Numeroiden valossa vuosi oli varsin onnistunut:

  • Varausten määrä kasvoi 3 %
  • Yöpymisten määrä kasvoi 15 %, eli viipymä kasvoi mukavasti!
  • Varausaste 70 %, joka on meidän mielestä tosi kova saavutus
  • Liikevaihto kasvoi reippaasti 15 % ja päästiin ekaa kertaa 500 000 € rajapyykin yli
  • Suurimmat asiakasryhmät olivat Suomi, Saksa, Belgia ja Britit
  • WWW-sivujen liikenne kasvoi noin 35 % 2019 vs 2018
  • Facebook seuraajien määrä ylitti 3000 ja Instassa ylitimme 1500 rajapyykin <3

Näistä ihmeellisistä onnistumisista saamme kiittää teitä rakkaat asiakkaat!

Vuosi 2020 on upea.

Me aiotaan tehdä ensi vuodesta vielä ihmeellimsepi, kun upea Villa Adele valmistuu, saamme Hawkhillin Laavun käyttöön ja rakennamme suomme yli vielä pitkospuut tietysti oman metsän puista. Suunnitteilla on myös erilaisia Pop-Up ravintoloita ja myyjäisiä asiakkaidemme ratoksi!

Mukavaa uutta vuotta 2020 kaikille!

-Annu, Kaisa ja Matti