Kotimainen orkidea kasvaa luonnonvaraisena

On yksi kukka, jonka ilmestymistä odotan innolla joka kesä: Maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata). Ensin ilmestyvät maata pitkin kasvavat ensimmäiset pitkänmalliset lehdet, jotka on helppo tunnistaa niiden täplikkäästä kuvioinnista. Sen jälkeen kukkavarsi alkaa kasvaa. Nyt toissa viikonloppuna näin ensimmäiset kämmekät kukassa.
Kasvin nimi viittaa Neitsyt Mariaan ehkäpä johtuen juurimukuloiden ristittyjä käsiä muistuttavasta muodosta. Toinen mielenkiintoinen asia on, että kämmekät kuuluvat orkideoihin. Maariankämmekkä on siis suomalainen orkidea. Kasvin kukkaa läheltä katsoessa siinä voi huomata samoja piirteitä kuin Suomessa sisäkasveina pidetyissä orkideoissa. Kämmeköitä tavataan Suomessa myös muita, mutta Maariankämmekkä on niistä yleisin.
Vaikka viimeinen jääkausi on niukentanut Suomen kasvillisuutta verrattuna muihin samalla leveysasteilla oleviin maihin, on Maariankämmekkä sentään jotain todella kaunista ja sen löytäminen luonnosta saa hyvälle mielelle. Aina ei tarvitse vaeltaa kauas erämaahan nähdäkseen mielenkiintoisia kasveja. Tämäkin yksilö kaunistaa luonnonvaraisena Villa Taavetin pihamaata.
-Kaisa
