Näin parannat majoituksen energiatehokkuutta – 10 vinkkiä edullisempaan ja ekologisempaan majoitustoimintaan

Energiankulutuksen minimointi on järkevää vastuullista. Samalla säästyy aikaa ja rahaa – ympäristöystävällinen voi olla suoraan edullisempaa kuin sekasähkö ja koska suurin osa päästöist syntyy energian kulutuksesta, on tehokkain tapa laskea hiilijalanjälkeä tarttua juuri energiatehokkuuteen.

Sähkönkulutuksesta aiheutuvat päästöt kuuluvat ns. epäsuoriin kasvihuonepäästöihin. Sähkö tuotetaan toisaalla, muta kulutetaan meidän toimipisteessä. Kyse on siis kuitenkin meidän aiheuttamista päästöistä. Hankittu sähkö on monelle matkailualan toimijalle selkeästi suurin hiilijalanjäljen aiheuttaja, siksi siihen kannattaa tarttua pieteetillä.

Ohessa hyväksi havaittuja toimintamalleja, joiden olemme itse todenneet vaikuttavan positiivisesti liiketoimintaamme.

  1. Tarkista ja kilpailuta sähkösopimus itse tai erillisten palvelun kautta, suhtaudu kriittisesti halvimpiin tarjouksiin ja vaadi alkuperätodistus
  2. Säädä tilojen lämpötila enimmillään 21 asteeseen, joka on riittävä niin vieraiden viihtyvyyteen kuin tilojen ylläpitoon
  3. Hanki majoitustiloihin älyohjattava lämmitys, jolloin asiakas ei enää voi säätää lämpötilaa itse ja lämmitys optimoituu tekoälyn ansioista – investointi kuittaantuu nykyisillä hinnoilla (meillä käytössä (OptiWatti Oy)
  4. Rajoita vesihanat enimmillään 9 litran valumaan minuutissa , tämä säästää huimasti lämmintä vettä ja energiaa sen lämmityksessä – tinkimättä kenenkään mukavuudesta
  5. Selvitä ilmalämpöpumpun, maalämmön, aurinkosähkön vaikutus lämmitykseen – vertaa vaihtoehtoja kriittisesti
  6. Tarkista että sähkösaunojen maksimi käyttöaika on säädetty 4 tuntiin – esimerkiksi Harvian ohjauspaneelissa on oletus 6 tuntia
  7. Tarkista tilojen eristys, sillä ikkunoiden ja ovien vetoisuus tuhlaa reilusti energiaa – hirsirakennuksen eristäminen pellavalla onnistuu helposti ihan itse
  8. Laadi selkeä käyttöohje takalle, jotta asiakas osaa käyttää tulisijaa energiatehokkaasti ja sulkea pellin oikeaoppisesti
  9. Viesti asiakkaalle vastuullisuudesta – valojen sammuttamisesta, veden kohtuu käytöstä, ja kiukaan sammuttamisesta kertovat oikein sijoitetut kyltit ovat tehokas ja halpa tapa parantaa energiatehokkuutta
  10. Jaa ihmeessä omat kokemuksesi ja auta asiakkaita sekä kollegoita toimimaan ja tehostamaan.

Mitä mieltä olet näistä? Onko sinulla muita ideoita energiansäästöön?

Omat vinkit voit jakaa tunnisteilla #sustainablehawkhill #sustainabletravelfinland #greenkey #greenkeyfinland.

Lisää meidän vastuullisuusasioista voit lukea TÄÄLTÄ.